keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Näkemiin vaan, muru! - Auf Wiedersehen, Pet


Usein tuntuu siltä, että television sarjat kalkyloidaan etukäteen varsin tarkkaan käyttäen valmiita nelikenttiä ja toimivuusanalyyseja pohjana. Joskus puolestaan varsin epämyyvästä ideasta sukeutuukin huima lopputulos kuin vahingossa. Niin kävi Näkemiin, vaan, muru!/Auf Wiedersehen, Pet -sarjan kohdalla. Idea hieman epämääräisestä joukosta brittiläisiä duunareita etsimässä raksatöitä Saksasta ei näin kerrottuna tunnu lukeutuvan kovinkaan kuumien ideoiden joukkoon. Ja sitä se juuri oli!


Ensimmäisen kauden (1983-84) käsikirjoitus oli laadittu niin, että näistä miehistä kiinnostui ja heihin kiintyi. Syntyi kemia sarjan ja katsojan välille, kuten side syntyi myös ohjelman miesten välille tarinan edetessä. Ohjelmaan oli saatu seitsemän erityyppistä näyttelijää, jotka tekivät varsin aidot ja uskottavat roolit hahmojaan tulkitessaan.  Dennis  (Tim Healy) johtaa porukkaa. Oz (Jimmy Nail) on karkeakäytöksinen rettelöitsijä. Wayne (Gary Holton) on porukan naistenmies. Neville (Kevin Whateley) on varovainen ukkomies. Moxey (Christopher Fairbank) on pikkurikollistaustainen hermoilija. Bomber (Pat Roach) on karhumainen symppis. Barry (Timothy Spall) on tasapaksu tylsimys, joka pitää porukassa sivistyksen tulta yllä.


Sarjaa oli kaikitenkin tarkoitus tehdä vain yksi tuotantokausi, mutta sen osoittauduttua jonkinlaiseksi hitiksi, sitä päätettiin tietenkin jatkaa. Kakkoskausi (1986) ei syntynyt ihan yhtä onnellisten tähtien alla, vaan siitä jäi hiukan väkisinpuurtamisen sivumaku. Sinänsä oli mukava katsella vanhojen tuttujen kaverien sanailua ja kohellusta, mutta kuitenkin... Äijät ovat palanneet Britanniaan tahoilleen, heidät kootaan taas yhteen ja kauden loppupuolella mennään Espanjan aurinkoon. Mukaan on ympätty gangsterihommia, mikä vie omalta osaltaan siivun alkuperäissarjan viehätyksestä pois.


Hahmot olivat niin hyviä, että katsoja jäi taaskin miettimään, että mitähän heille sitten tapahtui... Vuonna 2002 tehtiinkin sarjaa jälleen yksi setti lisää. Tällä kertaa purettiin siltaa Englannissa Middlesbroughissa ja koottiin se taas uudelleen Arizonassa monen vastoinkäymisen jälkeen. Vuonna 2004 mentiin puolestaan Venäjän kautta Kuubaan rakennushommiin ja samana vuonna tehtiin vielä kaksi jaksoa, jossa lähdettiin Afrikasta Thaimaaseen. Kaksi sarjan alkuperäistä näyttelijää oli kuollut ennen tätä viimeistä vaihetta.

Nämä jatkopätkät jättivät katsojan ristiriitaisten tuntemusten valtaan. Toisaalta halusi nähdä lisää ja aina silti hiukan pettyi (Kuubassa tosin on varsin mukavat fibat). Hyvät hahmot hukattiin liian mutkikkaitten juonenkäänteiden sekamelskaan. Kirjoittajat eivät luottaneet pelkkään äijäenergiaan ja buddy movie -perinteeseen, jossa kantavana ideana on yksinkertaisesti se kiinteä side, joka toisensa tuntevien ihmisten välille kasvaa. Nyt porukat hajotettiin toisistaan ja heidät vietiin omimmalta alueeltaan pois. Ei luotettu miesten omaan karismaan.


Ja sitähän heillä on rutkasti. Tosi rakastettavia hahmoja, jotka menivät suoraan televisiohistoriaan! Sen kovimpaan ytimeen.


Neville: Erm... I'll have to ask Brenda...

2 kommenttia: