perjantai 10. elokuuta 2012

Musta ori - Fury


En ole juuri löytänyt sisäistä hevostyttöä itsestäni. Ellei sitten oteta huomioon kautta 1973-74, jolloin televisiossa esitettiin sarjaa Ratsutilan nuoret/Follyfoot (1971-73). Seurasin sarjaa puolisalaa, koska olin hieman ihastunut sen pääosanesittäjään, Doraan alias Gillian Blakeen. Tosin oli siinä vetävä tunnarikin, Steven Francisin The Lightning Tree...

Vaan. Vuonna 1961 alkoi Mainos-TV esittää koko perheen uutta ohjelmaa nimeltään Musta ori/Fury (1955-60). Sarja oli länkkärivetoinen (vaikkei lännen ajassa tapahtunutkaan), ja siksikin kiinnostava aikansa tv-tarjonnassa.


Taustatarinassa Vaarallisesta tehtävästä myöhemmin tuttu Peter Gravesin esittämä ranchin omistaja Jim Newton adoptoi orpopojan, Joey Clark Newtonin (Bobby Diamond), jota syytetään oikeudessa väärin perustein ikkunan rikkomisesta. Fury puolestaan on villihevoslauman johtaja, joka otetaan kiinni kolmen vuoden uurastuksen jälkeen ja kesytetään. Joey on ainoa henkilö, jonka Fury hyväksyy. Ohjelma alkaakin sillä, että aitauksessaan juokseva ori lähestyy kameraa, ja kertojan ääni sanoo: "FURY!..The story of a horse..and a boy who loves him." Fury kuvaa hevosen luonnetta (Fire and fury luonnehditaan sitä nokkamiehen toimesta ohjelmassa).


Perustarinassa vierailija joutuu pulaan, josta Fury hänet pelastaa. Yleensä vain Joey saa ratsastaa Furyllä, mutta mikäli vieras tulee tuoksinassa auttaneeksi Furya, saa tämäkin poikkeuksellisesti ratsastaa.

Hieman vastaavia eläinsarjojahan olemme siis nähneet (Skippy, Flipper, Lassie, Rin Tin Tin ja mitä näitä kaikkia nyt onkaan!). Lämminhenkisiä sarjoja, joissa eläin toimii keskeisessä roolissa (katsojamagneettina), ja joissa on tehty selkeä ero oikean ja väärän välillä. Mustaa oria tehtiin viisi kautta (116 episodia).

1 kommentti:

  1. Muistaaks joku tän sarjan, oli jänskää joskus (takavuosina)

    VastaaPoista