maanantai 28. toukokuuta 2012

Ensisilmäyksellä - How I Met Your Mother


Ilmaiskanavien lisääntymisen seurauksena tulee televisiosta liian monta sarjaa. Niille kaikille ei ole enää aikaa, eikä totta puhuen mielenkiintoakaan. Uudelle sarjalle voi antaa vain yhden mahdollisuuden, ja jos se sen tyrii, uutta ei tule. Ellei sitten ole sängynpohjalla flunssan kourissa tai muuta vastaavaa aivotoiminnan nollausta käynnissä. Komediat ovat helppoa ruuduntäytettä, ja niitähän niitä vasta riittääkin. Koko käsite 'sitom' on kärsinyt totaalisen inflaation.

Komedioiden trendinä on olla epäsovinnaisia kuitenkaan ketään varsinaisesti karkoittamatta, joten kaikessa näennäisepäsovinnaisuudessaan ne ovat peräti sovinnaisia. Voidaan mainita genitaalit ääneen, mutta siinä se sitten on. Lähiajoilta kanaviltamme pari esimerkkiä: Puolivahingossa/Accidentally on Purpose (2009-10) ja Tyhjätaskut/2 Broke Girls (2011-). Molempiin on haettu ristiriitaa ja räväkkyyttä, mutta molemmat ovat silti laitoksen standarditavaraa naurunauhoineen. Siksi sitten olinkin yllätetty, kun haaviin tarttui ilman ennakko-odotuksia sarja Ensisilmäyksellä/How I Met Your Mother (2005-14). Nimi ei totisesti lupaillut paljoakaan, ja se oli todennäköisimmin syy, miksi en sarjaan ole kiinnittänyt aikaisemmin huomiota.

Ei ole kovin realistista odottaa, että yksikään sarja voisi olla sikäli tasalaatuinen, että sen jokainen jakso on tyydyttävän vakuuttava helmi, kun satunnainen surffari osuu rikospaikalle. Minulla osuminen kesti nelisen vuotta? Sarjan ovat pihtisynnyttäneet kaverukset Carter Bays ja Craig Thomas, jotka tarinan mukaan päättivät tehdä kuvauksen omasta nuoruudestaan ja toilailuistaan New Yorkissa. Sarjan kehyksenä (ja amerikkalaisen nimen peritarkoituksena) toimii päähenkilö Tedin (Josh Radnor) näköjään loputon turinointi lapsilleen vuonna 2030 siitä ajasta, kun "tapasin äitinne". Tedin hahmo nojaa itseään Carter Baysiin, jolla on kirjoittajataustaa mm. David Lettermanin ohjelmassa. Tedin kaverit Marshall (Jason Segel) ja Lily (Alyson Hannigan) perustuvat puolestaan Craig Thomasiin ja tämän vaimoon. Thomasilla on myös menneisyytensa David Lettermanin taustakirjoitusjoukoissa. Porukan sarjassa täydentävät vielä kanadalainen uutisankkuri Robin (Cobie Smulders) sekä naisteniskijä pukumies Barney (Neil Patrick Harris).

Ensisilmäyksellä ei ole ensimmäinen sarja, joka käyttää tehokeinonaan pysäytyskuvaa ja takaumia. Tässä ne eivät ole edes tehokeinon asemassa, vaan oleellinen osa sarjan kerrontamekanismia. Paitsi että koko sarja on eräänlainen flashback vuodesta 2030, osoitetaan tarinan sisällä olevien tarinanpätkien todellisuus toistuvasti takaumia käytämällä tyyliin Perhe paketissa/Grounded for Life (2001-05). Sarjan tuotantokonsepti poikkeaa muuten tavanomaisista päivässä-purkkiin-kolmella-kameralla -tuotoksista, jotka esitetään 'elävän yleisön edessä'. Tätä sarjaa kuvataan kolmisen päivää, ja se sisältää keskimääräistä enemmän kohtauksia kuin lenkkimakkara-sitcom. Naururaita purkitettiin aluksi päälle myöhemmin, kun pätkät on kursittu episodiksi kasaan, sittemmin alettiin käyttää myös elävää yleisöä välillä.

Sarjan perusidea tuntuu karkaavan yhä kauemmas, kun Ted aina vain jatkaa hapuiluaan seurustelusuhteissa. Hiipii epäilys, että kirjoittajat eivät edes tiedä tai heillä ei ole vielä aiettakaan ratkaista pulmaa, miten Ted tapasi lastensa äidin. Tosiasiassa jo kakkoskauden alkaessa kuvattiin materiaalia tähän paljastukseen, koska haluttiin käyttää samoja teininäyttelijöitä Tedin lapsina, ennen kuin he kasvavat aikuisiksi.

Sarja on usein tappohauska ja toisinaan jopa liikuttava ('Auld Lang Synen' soidessa lentokentällä...), ja toisinaan taas - pelkkä perustapaus. Outoa on, että oikeastaan kukaan näyttelijöistä ei ole yksinään kovin suvereeni tai edes karismaattinen, vaan ennemminkin he ovat kelpoja perusnaamoja. Tedin näyttelijä Josh Radnor ei ole tehnyt yhden episodin rooleja merkillisempää ennen tätä sarjaa. Sama koskee suurinpiirtein niin Jason Segelia kuin  Cobie Smuldersia. Alyson Hanniganilla on sentään menneisyytensä Buffy, vampyyrintappajassa/Buffy, the Vampire Slayer (1997-2003). Neil Patrick Harris jäi mieleen jo sarjasta Kreisi kynäniekka/Stark Raving Mad (1999-2000) Tony 'Monk' Shalhoubin kustannustoimittajana, mutta onpa hän hyvinkin käytetty näyttelijä sekä ääninäyttelijä animaatioissa. Voisi ajatella, että väsymättömän kliseisen naistenpokaajan esittäminen Ensisilmäyksellä-sarjassa hykerryttää Harrista kovastikin, koska hän on siviilissä julkihomoseksuaali.

Tedin äänen tulevaisuudessa tekee Bob Saget, joka oli 193 jakson verran alkuperäisenä juontajana Amerikan hauskimmat kotivideot/America's Funniest Home Videos (1989-) -sarjassa. Sarjan alkutekstit 'aitoine' bilekuvineen ovat mahtavan hieno veto, ja tunnari ('Hey Beautiful') iskee suoraan sisuksiin. Bays ja Thomas ovat myös tämän tunnarin esittämän The Solids -bändin jäseniä.

Sarjan viimeisellä, yhdeksänellä tuotantokaudella päähenkilöiden kastiin nostettiin kuudes jäsen: Tedin lasten äiti Tracy McConnell (Cristin Milioti). Hahmo oli vilahdellut sarjassa jo aiemmillakin tuotantokausilla, mutta nyt hänet siis nostettiin tärkeiden hahmojen joukkoon ja miksipäs ei, onhan kyse koko sarjan nimihenkilöstä.

Yhdeksäs sesonki kiehnää Barneyn ja Robinin häiden ympärillä, ja tähän tarinaan sitten kietoutuu Tedin lopullinen kohtaaminen Tracyn kanssa. Koko sarjan päätösepisodi on kaksiosainen ('Last Forever'), ja siinä Ted istuu vihdoin nokakkain lastensa kanssa ja kertoo tarinansa päätökseen. Kyseistä loppuratkaisua on sekä kiitetty että kritisoitu. Ehkä se kuitenkin sopii ainakin tyyliltään sarjan ajoittaisen yllätykselliseen ja omaperäiseen käsikirjoitusestetiikkaan, vaikkei tällaisenaan kaikkia katsojia sitten miellyttäisikään. Myös vaihtoehtoinen loppu tosin tehtiin...

Yhdeksän tuotantokautta, 208 episodia.

Barney: It's gonna be legen... wait for it... dary!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti