perjantai 1. kesäkuuta 2012

Isä tietää kaiken - Father Knows Best


Onkohan elämänmeno liian hektistä vai onko näkökantamme kyynistynyt, pinnallistunut ja vääristynyt siinä määrin, että kunnolliset, hyvähenkiset sarjat ovat lähes kadonneet kanavilta? Olisi kovin laimeaa kai tuulettaa jotakin äärilällyä perhearvoja ja moraalisia ratkaisuja ihannoivaa sarjanyhveröä? Mikähän siinä on, kun ne kuitenkin kelpaisvat meille ennen. Emme tienneet paremmasta elämästä? Tai paremmasta tv-elämästä?


Amerikkalaisen keskiluokan ideaaliperheen prototyyppi luotiin radioon vuonna 1949, kun Isä tietää kaiken/Father Knows Best alkoi siellä, ja vuonna 1954 sarja muokattiin teeveetuuttia varten. Nimikkoisää, James Andersonia, näytteli jo radiosta osassaan tuttu Robert Young. Isä työskentelee vakuutusyhtiössä päivät, mutta jakelee kotioloissa hyviä neuvojaan ongelmissa kamppaileville perheenjäsenilleen. Hänen vaimonsa Margaret (Jane Wyatt) on kotirouva ja edustaa sarjassa maanläheistä järjen ääntä. Perheessä on kolme lasta, jotka ikääntyivät rooleissaan asianmukaisella tavalla. Kaksi vanhinta, Betty (Elinor Donahue) ja Bud (Billy Gray), ovat teini-ikäisiä sarjan startatessa ja nuoria aikuisia sitten finaalipuolella. Kuopus Kathy (Lauren Chapin) kasvaa high school -ikäiseksi sarjan edetessä.


Sarja paaluttaa lujia perhearvoja, kuria ja nuhteettomia ratkaisuja, mutta viritys on silti komediallinen tarttuvine taustanauruineen. Episodeja kertyi kuudessa kaudessa (1954-60) komeat 203 kappaletta, ja Isä tietää kaiken ansaitsi asemansa amerikkalaisessa populaarikulttuurin kaanonissa. Oy Mainos-TV-Reklam Ab esitti Suomessa sarjaa, ja ainakin aikanaan sarjan nimi oli meilläkin lähes lentävä lause; ironialla ja ilman. Jälkeen päin -totta kai- sarjaa on kritisoitu kovallakin kädellä sen valheellisesta satumaailmankuvasta. Käsitelläkseen keskiluokkaisen ydinperheen keskiluokkaisia huolenaiheita se tarinoi maailmasta, jota ei ollut edes silloin olemassa. Joku ilmeisesti siis uskoi siihen pienenä? No haloo, satuja me televisiosta katsomme yhäkin.

Vuonna 1977 näyttelijät tapasivat jälleen tehdessään sarjassa pari postuumia tv-elokuvaa: Father Knows Best Reunion ja Father Knows Best: Home For Christmas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti