keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Mutsi - Mom

Sitcom-sarjat ovat television peruskauraa, jolta ei kovin paljoa odoteta. Riittää, että se viihdyttää. Joskus harvoin jokin sarja herättää ihastusta poikkeuksellisella älykkyydellään tahi ääneennaurattavalla huumorillaan tai henkilöillä, joista haluaa tietää lisää. Usein on tyytyminen hyvään mieleen.

Naururaita on yksi amerikkalaisen tilannekomedian peruselementti, ja se sopii tähän kontekstiin hyvin. Toki ohessa on yhä suurempi ja suurempi määrä huumorisarjoja, jotka esitetään ilman tätä alleviivaavaa, mutta katsomiskokemusta rikastuttavaa hihittelyraitaa.

Suhteellisen tuore tulokas perinteisen sitcomin preerialla on jenkkisarja Mutsi/Mom (2013-). Se ei ole varmaankaan antanut vielä kaikkia näyttöjä kestävyyskunnostaan, mutta melkoisen lupaava sarja se kyllä on.

Mutsi ei sinänsä tallaa yhtäkään uutta polkua. Sen keskiössä on rikkonainen yh-perhe, jota johtaa entinen päihdeaddikti Christy (Anna Faris), joka on siis mutsi. Talouteen ajautuu sohvalle punkkaamaan Christyn huonotapainen, holtiton ja rääväsuinen äiti Bonnie (Allison Janney), joka on siis mutsi. Perheessä on myös kaksi lasta, nuorimmainen Roscoe (Blake Garrett Rosenthal) sekä teini-ikäinen Violet (Sadie Calvano), joka odottaa lasta, ja on siis kohta mutsi. Violetin hömelö poikaystävä Luke (Spencer Daniels) oleilee myös tiivisti taloudessa.

Christy on päässyt jotakuinkin jaloilleen, mutta elää taloudellisesti ahtaalla, koska hänen ex-miehensä Baxter (Matt Jones, joka vitsikkäästi tekee samanhenkisen rinnakkaisroolin sarjassa Breaking Bad) on täysin vastuuton huithapeli, joka ei elatusmaksueristä hätkähdä. Christy käy töissä tarjoilijana ravintolassa, jonka omistajan Gabrielin (Nate Corddry) kanssa hän on epämääräisessä seurustelusuhteessa. Gabriel on tahollaan tiukasti aviossa.

Ravintolan työntekijöistä ruutuaikaa ja one-linereita saa myös keittiömestari Rudy (French Stewart). AA:n kokouksissa tavataan myös leegio sivuhahmoja.

Srjan takana on Chuck Lorre, jonka kataloogissa näyttöjä löytyy entuudestaankin: Äiti ja risat, Dharma ja Greg, Miehen puolikkaat ja Rillit huurussa ovat sarjoja, joiden parissa Lorre on kunnostautunut ennenkin, joten jos niistä on pitänyt, ei ylläty isosti Mutsin parissa.

Eksentrisiä tyyppejä, kiertelemättömiä ilmauksia, takuunauruja, niitä Mutsi tarjoaa. Christy syyttää aivan oikein perusturvattomuuden tunteestaan Bonnieta, mutta hän pyrkii nyt itse parempaa rämmittyään aikansa jo omassa oksennuksessaan. Äidin ja tyttären välienselvittelyjä saadaan seurata monimuotoisesti kolmessa polvessa. Anna Faris tekee Christystään kyllä hyvän tyypin. Ilman lausetta päättävää pakollista nasevuuttakin olisi pärjätty, mutta hahmo on muuten moniulotteinen ja omalla tavallaan looginen.

Allison Janneyn Bonnie on hillitön ja perinpohjainen irtiotto näyttelijättären tunnetusta West Wing -roolista, coolista lehdistösihteeri C.J. Creggistä. Bonniessa ei ole mitään hillittyä tai harkittua, vaan hän on fiilispohjainen nautiskelija ilman vastuuta.

Toinen kiinnostava näyttelijä tv:n historiasta on French Stewart, joka muistetaan vangitsevasta siristelyroolistaan sarjassa Kolmas kivi auringosta, jossa hän teki muukalais-Harrynsä huikean hauskasti. Tässä materiaali on rajatumpaa, mutta hahmo on silti näkyessään kiinnostava.

Seitsemän kautta purkissa, 142 episodia.

1 kommentti:

  1. Muistan ihastuneeni Allison Janneyn komediakykyihin jo vuosituhannen vaihteen 10 Thing I Hate About You -elokuvassa! http://www.youtube.com/watch?v=gVdAPD2Fdj8

    VastaaPoista