lauantai 1. marraskuuta 2014

Keskiyön kutsu - Midnight Caller

Kolmoskanava aloitti lähetyksensä joulukuussa 1986, ja se lisäsi kertaheitolla tv-tarjontaa Suomessa. Tai antoi ainakin mahdollisuuden napsutella useampaa kanavanäppäintä kuin aiemmin. Vaatimattoman alun jälkeen Kolmoskanavan ohjelmistoon tuli yhtä jos toista ruuduntäytettä, ja erinäisten kauppojen ja manöövereiden jälkeen näille huterille perustuksille kohosi MTV3-kanava.

Kolmoskanavalle etsiytyneistä uusista tuttavuuksista hyvinkin seurattava sarja oli Keskiyön kutsu/Midnight Caller (1988-91). Ohjelma sijoittuu hieman poikkeukselliseen ympäristöön: radioasemalle. Meillä Suomessa myös radiokanavien määrä alkoi nousta noihin samoihin aikoihin uusien paikallisradioiden myötä, joten pientä samaistumispintaa oli ilmoilla.

Keskiyön kutsun päähenkilönä on Jack Killian (Gary Cole). Jack on alkuperäiseltä ammatiltaan poliisi, joka eroaa ensimmäisessä episodissa palveluksesta ammuttuaan ristitulessa työparinsa Rustyn (Frank Papia). Erakoitumiselta ja alkoholismilta hänet pelastaa uusi työtarjous: radio-ohjelman isännöiminen keskiyöstä aamukolmeen. The Nighthawk on noussut siivilleen.

Radioaseman omistaa rikas ja näpsäkkä Devon King (Wendy Kilbourne), ja tuottajan puikoissa istuu lähetyksissä välttämätön side-kick Billy Po (Dennis Dun). Yksinäisinä yösoittajina on kaikenlaisia kahjoja ja avuntarvitsijoita siinä kuin sarjamurhaajiakin. Jack kiinnostuu jokaisessa epsodissa yhdestä tapauksesta ja ryhtyy selvittelemään sitä päiväsaikaan. Apua Killian saa entiseltä pomoltaan poliisivoimista, Carl Zymakilta (Arthur Taxier).

Tämä radioisännän ja etsivän kombinaatio toimii Keskiyön kutsussa yllättävän hyvin ja kolmekymppinen Cole vetää roolinsa mainiosti ensimmäisessä pitkäaikaisessa kiinnityksessään. Sittemmin filmografia on kivunnut lähes puoleensataan produktioon, ja mies on yhä timmissä kunnossa.

Keskiyön kutsua tehtiin kolme tuotantokautta (61 episodia). Näinkin pitkässä tuotannossa ehti vierailla melkoinen määrä keikkatyöntekijöitä. Esimerkiksi Martin Balsam, David Marciano, Joe Spano, Ed Marinaro, Ted Levine, Bruce Weitz, Pam Grier, David Morse, Harold Gould, Ed O'Neill ja Peter Boyle ovat olleet kymmenien vierailijoiden joukossa. Vierailijat toivat sarjalle pari Emmy-pystiäkin.

Jokainen ohjelma päättyy Jackin kuuluisiin, sykähdyttäviin, siteerauskelpoisiin sanoihin.


Jack Killian: This is Jack Killian, the Nighthawk, on KJCM 98.3, and good night America... wherever you are.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti