keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Mullan alla - Six Feet Under


Alan Ballin nimi nousi elokuvaintoilijoiden huulille onnistuneen American Beauty (1999) -leffan seurauksena, ja seuraavaksi hän ryhtyikin kehittelemään HBO-kanavalle televisioon omaperäistä draamasarjaa. Tuutista putkahti vuonna 2001 Mullan alla/Six Feet Under -sarja ulos. Perhedraamasarja, joka ei kuitenkaan ollut aivan tavanomainen.


Sarja tapahtuu hautausalalla olevan Fisherin suvun perheyrityksessä; sekä bisnes että koti ovat saman katon alla. Aloitusjaksossa perheen isä Nathaniel (Richard Jenkins) kuolee auto-onnettomuudessa, mutta hän ilmestyy useassa jaksossa kommentoimaan ja keskustelemaan. Sarjan henkilöt keskustelevat ylipäänsä paljon kuolleiden kanssa. Isän kuoltua pojat Nate (Peter Krause) ja David (Michael C. Hall) ottavat toimiston hoitaakseen. Myös perheen äiti Ruth (Frances Conroy) on vahvasti mukana. Tytär Claire (Lauren Ambrose) sen sijaan käy sarjan alkaessa vielä koulua.


Sarjaan on kirjoitettu paljon inhimillistä kasvua, pohdiskelua ja draamaa. Nate tasapainoilee oman elämän ja velvollisuuksien välillä sekä työ- että henkilökohtaisessa elämässään. Davidin kipupiste on hänen oma homoseksuaalisuutensa ylipäänsä sekä suhteensa on-off -poikaystäväänsä Keithiin (Mathew St. Patrick). Äiti Ruth hakee elämäänsä sisältöä miehen kuoleman jälkeen ja yrittää samalla pitää perhettä kasassa. Claire hakee itseään ja löytää lopulta taiteen. Hautaustoimistossa työskentelee lisäksi Federico (Freddy Rodriguez), joka hakee asemaansa veljesten bisneksessä sekä hukkaa oman avioliittonsa.


Muita vakiokasvoja sarjassa ovat muun muassa lapsuuden traumoista kärsivät sisarukset Brenda (Rachel Griffiths) ja Billy (Jeremy Sisto), Clairen poikakaveri Gabriel (Eric Balfour), pappi Isä Jack (Tim Maculan), Ruthin miesystävä Nikolai (Ed O'Ross), Naten ensimmäinen vaimo Lisa (Lili Taylor) ja Ruthin toinen puoliso George (James Cromwell).


Jokainen jakso alkaa aina kuolemalla. Tässäkin kirjoittajat osoittavat kekseliäisyytensä, koska jokainen tapaus on erilainen. Kuolema korjaa ihmisiä sydänkohtauksella mutta yhtä hyvin he voivat itse ajaa itsensä päälle omalla autollaan. Realismista absurdismiin. Nämä kuolemantapaukset tulevat sitten Fisherien hautaustoimiston asiakkaiksi, ja samalla he usein toimivat jonkinlaisena kaikupohjana sarjan henkilöiden pohdiskeluille. Vainajat resonoivat elävien kanssa.


Sarjaan on sisällytetty jonkin verran inhorealismia, mutta yleensä kyse on vain ammatista ja bisneksestä. Ehkäpä kuolemaa tässä jopa arkipäiväistetään; joskin mustan huumorin siivellä. Elämän ja kuoleman ohella sarjassa käsitellään ihmisen suhdetta uskontoon, ihmissuhteisiin, velvollisuudentuntoon ja filosofiaan. Tasapainoilu vakavan ja absurdin sekä syvällisen ja surrealismin välillä onnistuu yllättävän hyvin. Toisaalta muutama juonenpätkä henkilöiden elämässä tuntuu aavistuksen päälleliimatulta (kuten hautaustoimiston kaappausyritys, Lisan katoamisen vatvominen tai Davidin ero Keithistä). Kokonaisuutena sarja on kuitenkin erinomaista laatutyötä.


Mullan alla -sarjaa tehtiin viisi kautta vuosina 2001-05 yhteensä 63 episodia. Siinä näytteli hieno joukko näyttelijöitä, jotka ovat työllistäneet itseään tämän jälkeenkin. Yksi komeimmista uudelleensyntymisistä on tapahtunut Michael C. Hallin kohdalla. Uskomaton muodonmuutos saamattoman arasta Davidistä hyytävän hyväksi Dexteriksi. Onneksi Dexterin tuottaja on uskonut Halliin. Peter Krause teki Mullan alla -sarjassa erinomaista työtä, mutta ei ole saanut samanlaista erottuvaa täysosumaa uudelleen aikaiseksi, vaikka on tehnyt parikin sarjaa tämän jälkeen: Dirty Sexy Money ja Samaa sukua/Parenthood. Jeremy Sisto puolestaan liittyi muutamaa vuotta myöhemmin Kovan lain etsiviin ja tekikin siellä täyden päivätyön. Aina luotettava James Cromwell on nähty elokuvien ohella mm. sarjassa 24. Alan Ball itse puolestaan on viime aikoina häärinyt True Blood -sarjan parissa.



Claire: You know, at first I was worried, but now I'm just pissed.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti