perjantai 8. kesäkuuta 2012

Bill Cosby Show - The Cosby Show


1960-luvulla agenttiaallokossa syntyi televisioon myös sarja Minä vakooja/I Spy (1965-68), jota seurattiin kiinnostuneina meidänkin töllöistämme 60-luvun loppupuolella. Sarja oli seikkailullinen ja humoristinen agenttipläjäys, jonka peitetarinassa tennispelaaja Kelly Robinson ja hänen valmentajansa Alexander Scott kiertelevät ympäri maailmaan turnauksissa. Todellisuudessa he ovat Pentagonin huippuagentteja.

Robinsonia näyttelee Robert Culp, jonka uralla Minä vakooja onkin käytännössä ainoa täysosuma, sillä esiintymiset hiipuivat pääasiallisesti vierailevan tähden statukseen tämän jälkeen. Sensijaan valmentaja Scottin näyttelijän ura oli tästä vain nousujohteinen. Minä vakooja oli ensimmäinen pysyvämpi kiinnitys tälle mustalle näyttelijälle. Itse asiassa juuri tässä sarjassa tehtiinkin historiaa: se oli ensimmäinen tv-sarja, jossa mustaihoisella näyttelijällä oli pääosanesittäjän asema. Bill Cosby täytti tämän paikkansa hyvin. Minä vakoojan päätyttyä ei mennyt kuin vuosi, kun tuotannossa jo oli The Bill Cosby Show (1969-71). Se oli sitcom, jossa Cosby oli Chet Kincaid -niminen liikanmaikka Los Angelesissa. Tätä ohjelmaa seurasi rivi muita rooleja, kunnes vuonna 1984 todella osui ja upposi.


Bill Cosby Show/The Cosby Show (1984-92) oli ilmiö. Se tarjosi yhdeltä kantilta katsottuna söpöiltyä satuilua keskiluokkaisen, mustan suurperheen arjesta. Ja toiselta kantilta katsottuna se oli täsmäohjelmoitu vastaisku maailman ja televisiomaailman raaistuneelle ja kyynistyneelle tyylille ja väkivallalle. Bill Cosby itse liputti perhekeskeisen ohjelmiston puolesta, ja tässä sarjassa hän otti itselleen kaiken määräysvallan ja käytti sitä myös.


Sarjan kehikko on suoraan Bill Cosbyn omasta elämästä, johon kuului vaimo ja viisi lasta sekä hyvä taloudellinen ja koulutuksellinen asema. Yksi alkuperäisen ideoinnin lähde oli Cosbyn oma stand-up -tallenne Bill Cosby: Himself (1983), jossa Cosby esittää humoristiseen tapaansa havaintojaan ja kommenttejaan avioelämästä. Bill Cosby Show oli muodostaan reilu parikymmenminuuttinen perhe-sitcom, jota tehtiin 201 episodia kahdeksan kauden aikana. Sarjaa alettiin meillä seurata vuodesta 1986 lähtien ja täälläkin se oli hitti. Kotimaassaan se piti katsojatilastojen ykköspaikkaa viisi vuotta putkeen hallussaan, ja menestyi muinakin vuosina mainiosti. Voisi toki olettaa, että Yhdysvalloissa oli osavaltioita, joissa juuri tämä ohjelma ei ollut se kaikkein suosituin?


Sarja seuraa newyorkilaisen Huxtablen perheen elämää. Perheen muodostavat lääkäri-isä Heathcliff (Bill Cosby), hänen asianajajavaimonsa Clair (Phylicia Rashãd) sekä heidän viisi lastaan: tytöt Sondra (Sabrina Le Beauf), Denise (Lisa Bonet), Vanessa (Tempestt Bledsoe) ja Rudy (Keshia Knight Pulliam) sekä poika Theodore (Malcolm-Jamal Warner). Lasten varttuessa mukaan tuli seurustelua ja avioliittoja. Myös uusi hellyttävä lapsihahmo kirjoitettiin lapsenlapsipuoli Olivian (Raven-Symoné) myötä.


Sarjaa kiiteltiin siitä, että kerrankin mustaihoinen perhe oli keskiössä, mutta toisaalta sarjaa samalla kritisoitiin, koska perhe kuului hyväosaisiin, ja ohjelma käsitteli ylipäänsä perheasioita ennemminkin yleiseltä kuin rodulliselta kannalta katsottuna. Toki afrikkalais-amerikkalainen kulttuuri oli hyvin edustettuna esimerkiksi musikaalisten vierailijoidensa kautta (kuten Miles Davis, James Brown, Stevie Wonder, Michael Jackson, Duke Ellington, Dizzy Gillespie ja Miriam Makeba). Sarjan  tanssillinen tunnari 'Kiss Me' on Stu Gardnerin ja Bill Cosbyn itsensä käsialaa, ja siitä tehtiin seitsemän eri versiota alkuteksteihin vuosien kuluessa.

Cliff: Look at me when you lie.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti