maanantai 19. tammikuuta 2015

Game of Thrones

Fantasia-genrellä on suosijansa, jotka ovat saaneet käyskennellä karkkikaupassaan erityisesti muutamana viime vuonna. Genren sisällä samotaan ristiin rastiin kirjallisuuden, television, elokuvien ja pelien maaperällä. Eri muodot ruokkivat toisiaan ja epäilemättä myös kirittävät toinen toistaan yhä uusiin urotekoihin.

Eräänlainen 1900-luvun mittatikku on tällä alueella J.R.R. Tolkienin muhkea Taru sormusten herrasta -teos, jota sitäkin on päivitetty sittemmin moniin muihin formaatteihin. Sormusten herra ei ollut sinänsä ensimmäinen, mutta kuuluisin se taitaa kuitenkin olla ja kelpo kirittäjä muille. Jos genren rajoja venyttää, niin niiden sisälle mahtuvat Kalevala-tyyppiset kronikoinnitkin.

George R.R. Martin aloitti 1990-luvun puolivälissä omaa Tulen ja jään laulu/A Song of Ice And Fire -kirjasarjansa. HBO tarttui tähän täkyyn ja alkoi tuottaa sarjan ensimmäisen kirjan mukaan nimettyä Game of Thrones (2011-) -tv-sarjaa. Ensimmäisen kirjan suomalainen nimi, Valtaistuinpeli, on hyvä suomennos koko sarjan nimelle. Noh, sitä ei ole tietenkään suomennettu.

Tämän mainitun valtaistuimen tavoitteluun kietoutuvat sarjan lukuisat juonenpätkät. Tämä komea Rautaistuin on Westerosin Seitsemää kuningaskuntaa yhdistävä valtaistuin. Tai erottava. Keskenään kilpailevat aatelissuvut ottavat sarjan edetessä yhteen sekä näennäisdiplomatian, kestien että juonittelun ja miekkojen avulla.

Aikakausi, jossa tarina tapahtuu, on jonkinlaista keskiaikaista ritarikautta mukaileva. Matkataan siis sekä jalkaisin, ratsain että puualusten avulla. Perinteiset käsityöammatit ovat kunniassaan. Perusaseistuksena ovat keihäät, miekat, kilvet ja jouset. Yhteydenpitovälineinä käytetään korppeja.

Koska kyse on fantasiakirjallisuudesta, on mukana myös yliluonnollisia voimia. Muutamilla ihmisillä on fantastisia ominaisuuksia, mutta näkyvin tuntomerkki tarinassa on mukana olevat lohikäärmeet. Myös valtakunnan pohjoisosia suojaavan muurin takana asuvat vanhat taruolennot ovat normimaailman tuolta puolen. Heitä vastaan on asetettu Yövartion veljeskunta vartioon.

Game of Thrones -sarjaa on kuvattu lukuisissa lokaatioissa, koska tapahtumat vaihtelevat hiekkaerämaan ja jäätikön välillä. Kuvausryhmät on toteuttaneet visioita Marokosta Islantiin, mutta paljon on tarvittu myös studioaikaa ja tehostetekniikoita. Tarinassa tärkeä Kuninkaansatama kuvattiin aluksi Maltalla, mutta vaihdettiin sittemmin kroatialaisiin näkymiin. Pohjois-Irlannin maisemat ovat myös tärkeässä visuaalisessa roolissa sarjassa.

Sarjassa on sadoittain rooleja. Useat niistä ovat tietysti kertakäyttönaamoja, vähäpätöisempiä sivuhenkilöitä tai hieman näkyvämpiä mutta äkkikuoleman kokevia hahmoja. Silti oleellisia keskushenkilöitäkin on loputon liuta.

Tämä valtava joukko on sarjan rikkaus ja se on sen heikkous. Vaikka joku henkilöistä olisi sinänsä kiintoisampi, niin yhtään yksittäistä "pääosaa" ei ole. Tästä seuraa se, että jokaista seurataan yhdessä episodissa vain hetken, kun taas jo riennetään valtakunnan toiselle laidalle. On myös episodeja, joissa jotain keskeisistä henkilöistä ei näy lainkaan koko aikana. Toisin sanoen, vaikka johonkin henkilöön kiintyisikin, niin sarja hyppelee juonenpätkästä toiseen koko ajan zuumaillen, eikä se koskaan keskity silloin mihinkään.

Toisaalta; valtapyrkimys on lähes kaikilla mielessä, joten sikäli samaa kuumaa puuroa nämä kissat kiertävät.

Sarjaa on tehty siinä määrin riittävällä rahalla, että se myös näkyy tuotannossa. Kuvat ovat komeita ja kestävät tarkempaakin tutkimista.Taattuun HBO-tyyliin mukana on runsaasti väkivaltaa ja paljaita rintoja. Jälkimmäiset toimivat tietysti hyvänä täkynä mieskatsojia silmällä pitäen, mutta ei ole naisiakaan kokonaan unohdettu, sillä usein kuva nuolee myös alastonta miesvartaloa. Taistelukohtaukset ovat kalliita kuvata, mutta niillä saadaan kiihkoa, näyttävyyttä ja irtoraajoja tarinaan, joskohta hiukan yksitoikkoista katsottavaakin ne ovat pitkän päälle.

Näyttelijät ovat mukavasti tehtäviensä tasalla kuten tällaisessa satsauksessa tietysti pitää asian ollakin. Joukossa on monta huikean hyvääkin suoritusta. Makuasioita toki, mutta mainita voi esimerkiksi oikeudentuntoisen Ned Starkin (Sean Bean), ovelanälykkään kääpiön Tyrion Lannisterin (Peter Dinklage), hullun lapsikuninkaan Joffrey Baratheon (Jack Gleeson), huiman kehityksen kokevan nuoren Arya Starkin (Maisie WIlliams), ihanaisen lohikäärmeäiti Daenerys Targaryen (Emilia Clarke), juonittelevan lordi Varysin (Conleth Hill), taitavan henkivartija Bronnin (Jerome Flynn), naispuoleisen ritari Brienne of Tarthin (Gwendoline Christie), neuvonantaja Davos Seaworthin (Liam Cunningham), neuvonantaja Jorah Mormontin (Iain Glen), sukurutsaisen Jaime Lannisterin (Nikolaj Coster-Waldau)... Pelkästään näistäkin saisi pitkän listan.


Game of Thrones -fantasiasarjaa on tehty viisi kautta ja kuudes on tulossa (10 episodia/sesonki). Itse katsoin kiinnostuneena kaksi kautta putkeen, mutta kolmannen kauden jälkeen heitin puolivälin jälkeen sen kesken, koska tarina ei tuntunut enää etenevän, vaan yhä vain näytettiin kaikkia tasapuolisen vähän ottamassa yhtä askelta eteenpäin, ja itse kokonaisuus jämähti junnaamaan paikoilleen. Itse asiassa, tämä oli kuitenkin minulle eräänlainen pelinavaus, koska en ole koskaan ollut viehtynyt fantasiagenrestä ylimalkaan. Nämä tällaiset lapsekkaat lohikäärmesadut eivät vain ole tarpeeksi uskottavia. Päinvastoin kuin muu fiktio...

Eddard Stark: Winter is coming.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti