keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Shield - The Shield


Michael Chiklis ei ollut tehnyt kovin paljon näyttelijäntöitä ennen päätymistään leppoisan ja pehmeän Tony Scalin rooliin sarjassa Kuuma piiri/The Commish (1991-95). Sarjan sävy oli hieman humoristinen, sovitteleva ja riskitön, ja sellainen juuri oli myös Chikliksen aavistuksen pyylevä roolihahmokin. Siksi herätti huomiota, kun hän palasi takaisin sarjamuotoon lopullisesti tukattomana ja huomattavan bodattuna sekä kovan kyynisenä etsivä Vic Mackeyna muutamaa vuotta myöhemmin. Syntyi sarja Shield/The Shield (2002-08).

Sarja sijoittuu Los Angelesiin kuvitteelliseen Farmingtoniin poliisipiiriin ('the Farm'), jossa on muodostettu hieman epämuodollinen ja -virallinen erikoisryhmä, 'the Strike Team'. Tämän ryhmän johdossa Vic Mackey toimii. Idea perustuu löyhästi todelliseen poliisiskandaaliin, ja sarjan alkuperäinen nimi 'Rampart' viittaa juuri tähän.


Ryhmä toimii melko itsenäisenä ja ohjeista piittaamatta poliisipiirin johtajan David Acevedan (Benito Martinez) alaisuudessa. Tukikohtana poliiseilla on entinen kirkko ('The Barn'), jossa iskuryhmällä on oma huoneensa. Ryhmään kuuluvista Mackeylle läheisin on etsivä Shane Vendrell (Walton Goggins). Vakiohahmoista hyvien poliisien statuksella ovat Holland 'Dutch' Wagenbach (Jay Karnes) ja Claudette Wyms (CCH Pounder), jotka ovatkin tyyppeinä mainioita tässä sarjassa. Sarjassa seurataan myös partiopoliiseja, ja heistä vakiona nähdään mm. seksuaalisuutensa kanssa painiva Julien Lowe (Michael Jase), ja sivuraiteille joutuva Danielle 'Danny' Sofer (Catherine Dent).


Sarjan suola on sen moraali, ja ratkaisut joihin se ihmiset ajaa. Yksiuloitteisen hyviä tai pahoja sarjassa ei juuri ole, vaan kauppaa käydään poliittisin tai taloudellisin perustein. Lakia tulkitaan väljästi, poliisi on korruptoitunut, politiikkaan hakeutuva kapteeni tekee lehmänkauppoja jne.

Sarjassa vedellään aika pitkiä, kehittyviä kaaria eri henkilöiden tarinoissa. Hirveän syvällisiä tahi ultipsykologisia ne eivät ole, mutta riittävän perusteltuja ja kiinnostavia kantaakseen kuitenkin. Jokaisesta vakiohahmosta kuoriutuu uutta kerrostensa alta. Pitkien jatkumoiden takia tämä on sarja, jota ei oikeastan kannata katsoa sieltä täältä, vaan tankata alusta alkaen. Kyseenalaista on lopulta, ovatko kaikki keinot tosiaan oikeutettuja päämäärään pääsynkään takia. Onko sarja kuitenkin fiktiota vai sisältääkö se siemeniä totuudesta? Ihan ilman ylinäyttelemistä ei selvitä, mutta kokonaisuutta sekään ei rassaa.


Kasaan saatiin seitsemässä kaudessa 88 ohjelman paketti.




Vic Mackey: Good cop and bad cop have left for the day. I'm a different kind of cop.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti