sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Me metallinetsijät - Detectorists

Joskus törmää aivan sattumalta viehättävään sarjaan, joka osoittautuu lopulta täydelliseksi helmeksi. Useimmiten ei.

Toki määritelmät kuten "laatusarja", "huippua", "vuoden paras" ja vastaavat ovat täysin subjektiivisia määritelmiä. Ne eivät noudata mitään tunnettuja fysiikan lakeja tahi terveen järjen normaaleja lainaalaisuuksia.

Silti. Me metallinetsijät/Detectorists (2014-15) on ilman mitään epäilystä pienoinen helmi omalla sarjasarallaan. Sarjan on luonut sekä käsikirjoittamalla että ohjaamalla Mackenzie Crook, joka tunnetaan lukuisista rooleistaan sekä television että valkokankaan pakeilta. Miehen lievästi kolho ulkomuoto on ohjannut uraa usein komediallisiin sivurooleihin: muun muassa alkuperäisen Konttori-sarjan Garethin hahmoksi taikka Pirates of the Caribbean -leffojen Ragettiksi. Mies on toki venynyt moneen muotoon; onpa hänet bongattu kymmenien muiden nimikkeiden joukosta myös Game of Thrones -sarjan Orellina.

Me metallinetsijät -sarjassa Crook näyttelee myös toisen pääosan ja mikäs onkaan nyt näytellessä: käsikirjoitus on oma, ja se toimii kuin unelma. Tällä kertaa hän saa myös näyteltäväkseen hieman moniulotteisemman, ehjemmänkin roolin, joka antaa aikaa rakentamiselle.

Mackenzie Crookin roolihahmo Andy on jossakin määrin epämääräinen avoimen yliopiston arkeologiasta innostunut opiskelija ja harrastelijametallinetsijä. Hänen Oliver Hardynsä on keski-ikäinen trukkikuski Lance, joka on metallinetsijä par exellence. Lance intoilee, suunnittelee ja päsmäröi kaksikon toimia. Lancea näyttelee kerrassaan mainioon tapaan myös monen sivuosaroolin mies, Toby Jones. Jonesin filmografia on sinänsä elokuvien puolesta komea, koska kyse on useasta megaluokan hitistä. Toby Jones on antanut muun muassa äänensä Harry Potter -elokuvien Dobbylle ja hänet on nähty Nälkäpeli-leffoissa Claudius Templesmithinä taikka Kapteeni Amerikka -pätkissä tohtori Arnim Zolana. Ei keskiössä mutta mukana.

Liekö Crook sitten ajatellut antaa heille kummallekin tilaa loistaa kerrankin vastuullisina voimina kirjoittaessaan Me metallinetsijät -draamakomediaa? He joka tapauksessa ovat sarjan ehdottomia dynamoita ja kannattelevat koko shown suvereenisen alavireisillä persoonillaan. Kumpikaan ei juuri räiskähtele eikä pauhaa, vaan tallustelee kuvasta toiseen tilanteen hyväksyen.

Kummallakin on mahtava ajoituksentaju, ja he ovat vuosien varrella oppineet ammattinsa nyanssit loistavasti. Kun jutun osaa, se näyttää katsojasta vaivattomalta. Kannattaa seurata pelkästään miesten silmiä, he näyttelevät niilläkin loistokkaasti.

Itse tarinassa ei tapahdu kummoisiakaan. Kaksi onnetonta miestä yrittää löytää hienoilla metallinpaljastimillaan edes jotakin arvokasta, mutta he ovat tyytyväisiä, vaikka saalis muodostuisi muutamasta oluttölkin klipsistä ja parista pikkukolikosta sitä isoa läpimurtoa odotellessa.

Miehet kehittelevät suunnitelman löytää muinainen, kauas ylämaahan haudattu laiva ja sen mukana kätketty kulta-aarre. Karttoja tutkimalla he päättelevät aarteen sijainnin ja pyytävät maanomistajalta, näkymättömiä koiriaan kaitsevalta Larry Bishopilta (David Sterne), luvan kaivaa tämän mailla. Ensimmäisen kauden tarina päättyy hienoon ilmakuvaan kedolta tyhjin käsin poistuvista miehistä. Kun katsoo kuvaa tarkaan, näkee ruohossa laivan ääriviivat.

Andy on oman tiensä kulkija, mutta hän on myös suhteessa kylän opettajattareen Beckyyn (Rachael Stirling), joka joutuu epäilemään Andyn uskollisuutta ja rakkautta. Hän ei oikein haluaisi kilpailla Andyn huomiosta metallinetsinnän kanssa. Ensimmäisellä kaudella Becky tulee sattumaraskaaksi, ja toisella kaudella uusi tulokas nähdäänkin.

Andyn ja Maggien välejä tulee aikomattaan sekoittamaan Sophie (Aimee-Ffion Erward), joka liittyy samaan metallinetsijöiden seuraan, jossa Andy ja Lance jo ovat. Sophie sotkeutuu myös kilpailevan seuran puuhiin, mikä aiheuttaa melkoista ristivetoa.

Lance on eronnut vaimostaan Maggiesta (Lucy Benjamin), joka kuitenkin oudolla tavalla pitää Lancea yhä lieassaan ja juoksuttaa tätä erilaisilla asioillaan mennen tullen. Lance ei välitä Maggien uudesta kumppanista, vaan ilmiselvästi tuntee entiseen vaimoonsa yhä vetoa. Toisella kaudella Maggien hahmo kadotetaan tarinasta.

Sarjassa on myös muita pieniä mutta maukkaita sivurooleja, jotka tehdään ehkä hieman yli mutta silti taiten.

Sarjan tyylilaji ei ole ratkinaurattaminen, vaan ennemminkin sellainen hiljaisen hyväntuulinen vire, joka kantaa kohtauksesta toiseen. Välillä sanaillaan terävästi ja välillä isketään täysin puskista suoraan nauruhermoon aivan uskomattomilla oivalluksilla, jotka pudottavat katsojan sohvalta. Näiden miesten hiljaiseen menoon mielistyy nopeasti.

Kaiken kaikkiaan Mackenzie Crook osoittautuu omaperäiseksi ja oivaltaksi kirjoittajaksi tämän sarjan myötä. Hän malttaa antaa tilanteille aikaa kehittyä, hän luottaa tunnelmaan, ja hän luottaa katsojan kykyyn nähdä elämässä komediaa. Brittien oma BAFTA-palkinto vuoden parhaasta tilannekomediasarjasta pamahti vuonna 2015. Se pysti tiensä paikkansa, sit' eipä kieltää voi.

Kaksi kautta, 12 episodia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti